Siirry sisältöön
Jukka Lehtonen

Jukka tässä, moro!

Kauan sitä omaa paikkaa piti maailmalta etsiä ja pallon perässä majaansa muuttaa Pieksämäen lentopallolukiosta lähtien lähes viitisentoista vuotta Sveitsin Luganoon saakka ennen kuin löysin vuonna 2014 kotini 100 kilometrin päästä syntymäpaikastani, mualiman parraasta paekasta! Oli reissaamisesta jotain hyötyäkin, vaimo löytyi Rovaniemen vuosien aikana ja reppuun tarttui suunnaton arvostus kotimaata kohtaan ulkomailla vietettynä aikana.

Lentopallo on kuulunut elämääni jo alle kouluikäisestä lähtien veljien ja isän kanssa Tiemasin Tyrskyn lentopallovuoroilla mukana olleena. Urheilu on aina ollut mielestäni mukavaa ja olen aina pitänyt kilpailemisesta yleisurheilusta hiihtoon ja ulkojääpeleistä pesäpalloon. Lentopallo vei vain sitten mennessään. Maatilan poikana työnteko tuli pienestä pitäen tutuksi ja siitä onkin ollut aina suuri apu urani aikana. Opiskelu voidaan myös laskea intohimokseni, niin monta vuotta olen ammattikorkeakoulusta jo nautiskellut.

Mitä harjoitteluun tulee, olen tarkka, erittäin tarkka! Luen harjoitussuunnitelmaa kuin raamattua. Vaikka suhtautumiseni harjoitteluun ei ole sieltä rennoimmasta päästä, niin nautin siitä suunnattoman paljon. Tiedän lisäksi että kun teen harjoittelun niin hyvin kuin pystyn, niin eliminoin itseltäni kaikki tekosyyt joiden taakse voisi piiloutua huonoina hetkinä. Uraani ei kuitenkaan ole enää montaa kymmentä vuotta jäljellä niin yritän aina nauttia joka hetkestä ja ehkä osaan jo ottaa välillä hieman rennomminkin, mutta silti täysillä!

Toivottavasti koko Savo ottaa meidän joukkueen omakseen ja tulee meitä koko kauden ajan kannustamaan. Tulkaa ottamaan hihasta kiinni, kun näyttää siltä että töppönen ei enää maasta tarpeeksi irtoa 🙂

Vahvuutesi kentällä:
Periksiantamattomuus, kokemus ja ääretön voitontahto.

Syntymäpaikka:
Rantasalmi.

Jalan koko:
46.

Aikaisemmat seurat ja vuodet:
Juniorivuodet:
Rantasalmen Urheilijat
Varkauden Tarmo
Pieksämäen Tsemppi -82

Aikuisvuodet:
2001–2002 Bad Saulgau
2002–2004 East Volley
2004–2006 Napapiirin Palloketut
2006–2008 Santasport
2008–2009 Aris Thessaloniki
2009–2010 Ravenna
2010 alkukausi Etta
2010-2011 GFCO Ajaccio
2011–2012 Citta di Castello
2012–2013 Lugano
2013–2014 Lugano
2014–2018 LEKA Volley

Mikä saa sinut onnelliseksi:
Luonto, perhe ja kiireettömyys.

Kenen pelaajan kohtaamista odotat tulevalla kaudella ja miksi?:
Olli Kunnarin, kaikin tavoin hieno mies jonka kanssa on väännetty jo juniorivuosista lähtien. Lisäksi Olli alkaa mielestäni olla lentopalloilijan parhaassa iässä.

Kuka on joukkueen hauskin ja oudoin pelaaja, miksi?:
Tämä on helppo, Lelu löytyy molempien adjektiivien alta. Lelun kanssa ei aika käy pitkäksi.

Kerro jokin salaisuus joukkuekaveristasi:
Siltalan Antti on käyttänyt minua jalkaprässin painona, kun Kreikan salilla loppuivat levyt kesken.

Videot