Hurrikaani Loimaa saapuu mittaamaan Savo Volleyn kunnon
Molemmat joukkueet ovat vahvassa vireessä.Savo Volleyn seuraava kotiottelu pelataan Siilinjärvellä Ahmon koululla lauantaina 9. joulukuuta kello 17 alkaen. Varsinkin katsojien suhteen tapahtuma vaatii erikoisjärjestelyjä – koulurakennusta on nimittäin jo alettu purkaa.
Ottelussa kohtaavat kaksi kovakuntoista joukkuetta – kummallakin on alla neljä voitokasta ottelua.
Alkukauden kangertelujen jälkeen pelin uomiinsa saanut Savo Volley otti makean voiton upeissa olosuhteissa Pieksämäen Veturitalleilla niin ikään kovassa syyskunnossa olleesta Raision Loimusta.
Vastustaja puolestaan voitti viimeisimmässä taistossaan Kokkolan Tiikerit, jonka tasoa kuvaa hyvin se, että seuraavassa ottelussaan se voitti kestomenestyjä VaLePan ja pudotti sastamalalaiset ensimmäistä kertaa todella pitkään aikaan pois Suomen cupin lopputurnauksesta.
Savo Volleylla on menossa todellinen kuntopuntari, sillä se kohtaa lähiviikkoina vain sarjataulukon kärkijoukkueita. Hurrikaani-pelin jälkeen savolaiset matkaavat seuraavana viikonloppuna Pirkanmaan turneelle, missä kohdataan ensin Akaa-Volley ja heti perään VaLePa. Vielä ennen joulua verkon toiselle puolelle asettuu Kuopiossa Tiikerit.
Lisätietoja:
Tapio Hartikainen
Tiedottaja, Savo Volley
044 2428 421