Siirry sisältöön
Tapio Hartikainen 17.12.2023, 20.03

Voitto löytyi pukuhuoneesta

Savo Volleyn taaperrus jatkui kaksi erää, mutta sitten löytyi taisteleva joukkue.
Voitto löytyi pukuhuoneesta

Savo Volley otti makean voiton rakkaasta vihollisesta VaLePasta sen kotikentällä. Edellisenä päivänä Akaassa nähty taaperrus jatkui Sastamalassakin kahden erän verran, mutta pitkältä erätauolta kentälle saapui aivan erinäköinen miehistö.

Kolmas erä oli puhtaasti vieraiden näytöstä, ja neljäs ja viideskin olivat selkeästi Savo Volleyn.

Ottelun loppunumeroiksi kirjattiin savolaisten voitto 2-3 (25-23, 25-21, 12-25, 21-25, 9-15).

Lehdistötilaisuudessa valmentaja Timo Tolvaselta kysyttiin, mistä voiton avaimet löytyivät. Vastaus oli lyhyt ja ytimekäs.

– Pukuhuoneesta.

Oli selvää, että Akaan pelin jatkumona toistunut heikko asenne ei tyydyttänyt valmentajaa, joten voi arvata, mikä oli erätauon teema.

– Käytimme koko erätauon keskusteluun, johon pelaajatkin ottivat osaa, paljasti Tolvanen.

– Joskus sellainen jopa sattuu.

Ottelun jälkeen pelaajat olivat ringissä kaulakkain pitkän aikaa, ja ilmeisesti jos jotain ilman puhdistusta tarvittiin, se puitiin heti pelin jälkeen.

Joka tapauksessa nyt Savo Volleysta löytyi se taisteleva joukkue, mihin se parhaimmillaan pystyy.

Parhaiten savolaisjoukkueesta paransivat peliään hakkuri ja keskipelaajat.

Joonas Jokela keräsi kentän komeimmat pisteet (24/+14); Tommi Siirilä puolestaan pelasi virheettömän pelin (18/+18) ja Jakub Kovacin tilalle komennuksen saanut Petteri Härkönen täytti paikkansa mainiosti (11/+10).

Laitapelaajilla Michael Michelau ja Alvi Shurdhi oli vaisu päivä, molemmilla teholukemat olivat nollan tietämillä. Libero Kevin Jackson pelasi omalla tasollaan varsinkin pelin loppupuolella. Vastaanotot nousivat 48 prosentin tarkkuudella, ja valtaosin hänen ansiotaan oli, että vierasjoukkue noukki peliin enemmän puolustuspalloja peliin – ja päätti ne vielä kotijoukkuetta tehokkaammin.

VaLePan murhe oli joukkueen sairaslistan pituus – kokoonpanoon oli saatu vain kymmenen nimeä.

Poissa olivat molemmat hakkurit Urpo Sivula ja Joel Itänen. Hakkurin paikalla pelasi ilmeisesti ensimmäistä kertaa urallaan Juho Kaunisto, joka ei ollut paikallaan Sivulan veroinen. Savolaislähtöisen Kauniston teholukemiksi jäivät 10/-2.

– Meillä fokus karkasi kahden erän jälkeen, tunnusti kotijoukkueen valmentaja Janne Kangaskokko.

– Kaveri laittoi syöttöön tehoa lisää.

– Kun peli herpaantuu, eikä luoteta omaan tekemiseen, se näkyy tällä tavalla.

VaLePa jäi ottelun jälkeen jo joulutauolle, Savo Volley pelaa vielä keskiviikkona kotiottelun Kokkolan Tiikereitä vastaan Kuopiossa.

Kuvia ottelusta katsottavissa ja vapaasti käyttöön ladattavissa täällä:

Parhaat:

Mikko Esko, VaLePa

Joonas Jokela, Savo Volley

PROLibero: Jackson Holland, Savo Volley

Lisätietoja:

Tapio Hartikainen

Tiedottaja, Savo Volley

044 2428 421

tapio.hartikainen@savovolley.fi