Savo Volleylla kova vastus cupin välierässä
Savo Volley ja Akaa-Volley taistelevat perjantaina pääsystä Suomen cupin finaaliin.
Viime vuosista poiketen Suomen Turku järjestää Final Four -turnauksen.
Savo Volleyn välierä alkaa perjantaina jo kello 15. Kokkolan Tiikerit ja Raision Loimu pelaavat oman välieränsä perjantaina kello 18.
Akaa-Volley lähtee välierään selkeänä suosikkina. Se on voittanut joukkueiden viidestä edellisestä kohtaamisesta neljä.
– Akaa-Volley on ehdottomasti yksi kauden kuumista joukkueista sekä Suomessa että kansainvälisissä peleissä, tietää Savo Volleyn päävalmentaja Timo Tolvanen.
– Se on tosi vahva syöttö- ja hyökkäysjoukkue.
Savo Volley pelasi maanantaina toista kuumaa joukkuetta Hurrikaani Loimaata vastaan Mestaruusliigan ottelun. Viiteen erään venyneessä taistossa Hurrikaani oli lopulta parempi, mutta Savo Volley osoitti, että se pystyy pelaamaan tasapäisesti Suomen huippujen kanssa.
– Hurrikaani-pelissä oli positiivista, että pää ei painunut, vaikka välillä peli oli heikompaa, sanoo Tolvanen.
Akaa-Volleyn rosterista löytyy monta savolaisille tuttua pelimiestä.
Passarikaksikkona häärivät Lasse Jäntti ja Ilja Ivanov, yleispelaajaosastolta löytyvät Mikko Räsänen ja Jere Heiskanen. Myös keskipelaaja Panu Pitkäsellä on vahvat savolaisjuuret.
– Minulle ei ole suurta hyötyä siitä, että vastustajalla on tuttuja pelaajia. Pelitapa on saattanut muuttua – tarkastelemme pelaajia etukäteen kuten tavallisesti.
Hurrikaania vastaan Savo Volleylla sakkasi eniten puolustuspelaaminen.
– Uskon, että torjunta ja puolustus saadaan omalle tasolleen, sanoo Tolvanen.
Tolvanen tiivistää perjantain kohtaamisen selkeästi:
– Meidän pitää pelata rohkeasti, mutta ei tyhmänrohkeasti.
Lisätietoja:
Tapio Hartikainen
Tiedottaja, Savo Volley
044 2428 421