Siirry sisältöön
Tapio Hartikainen 28.09.2024, 21.39

Kauden avauksessa pelattiin pitkän kaavan mukaan

Kauden avauksessa pelattiin pitkän kaavan mukaan

Mestari Hurrikaani Loimaa kaatui lopulta viidennessä erässä.

Savo Volley korkkasi uuden Luolan virallisessa ottelussa, kun hallitseva mestari Hurrikaani Loimaa saapui mittaamaan savolaisten syyskunnon. Haparoivan alun jälkeen vieraat pakottivat taiston viisieräiseksi, ja viidennessäkin pelattiin pitkän kaavan mukaan. Vierailla oli kaksi ottelupalloa – Savo Volley puolestaan ratkaisi kamppailun kolmannestaan

Loppulukemat kirjattiin 3-2 (25-16, 25-20, 20-25, 20-25, 19-17).

– Ensimmäinen erä tuli meille ihan pelottavan helposti, arvioi Savo Volleyn uusi päävalmentaja Arttu Keränen.

– Vastassa ei ollut se tuttu Hurrikaani, ja se loi jonkinlaisen illuusion.

– Pelin edetessä vanhaa Hurrikaania rupesi löytymään, ja kun meillä hieman rytmi katosi, peli tasoittui selvästi.

Vastustajan valmentaja Olli Kuoksa tuskaili omiensa startista.

– Osasin melkein odottaa tuollaista lähtöä otteluun, sanoi hän.

– Tosin kotijoukkue pelasi tosi hienoa lentopalloa ne kaksi erää.

– Meillä on hieno porukka kasassa, ja tykkään tehdä sen kanssa hommia.

Kotijoukkueen onnistujat olivat hakkuri Joonas Jokelan ohella keskipelaajat Tommi Siirilä ja Petteri Härkönen. Kumpikin saalisti yhdeksän pistettä ja plus-miinus -tilastossa kumpikin oli mukavasti kahdeksan pistettä plussalla.

Hakkuri Jokela saalisti täsmälleen samanlaisen pistesaldon kuin vastapuolen tuttu virkaveli Eetu Häyrinen: Viiteen erään 27/+18 on hieno saavutus.

– Ei ole valittamista. Meillä on tosi hyvä meininki joukkueessa, totesi Jokela.

– Meillä on tosi kivaa keskenämme.

Häyrinen harmitteli alun lepsuutta.

– Olimme ensimmäiset kaksi erää jossain Loimaan ja Kuopion välillä, sanoi Häyrinen.

– Onneksi saimme kuitenkin sitten hieman lisää virtaa, että saimme aikaan lentopallon näköistä peliä.

– Pitkä matka on meillä vielä kuljettavana.

Savo Volley pelasi lähes koko pelin seitsikolla, missä yleispelaajina olivat Kaleb Jenness ja Michael Michelau; keskipelaajina jo mainitut Siirilä ja Härkönen, passarina Brett Sheward ja hakkurina Jokela. Liberon tontin on vallannut Miro Rasinperä.

Hurrikaanissa nähtiin tukku uusia pelaajia. Peliä pyörittää Mathew West, yleispelaajiksi Kuoksa on saanut Gianni Camden ja Zachary Hollandsin.

Joukkueessa on potentiaalia, mutta kauden tässä vaiheessa yhteispelissä on vielä hakemista.

Huomionarvoista lauantain pelissä oli vieraiden huima syöttövirheiden määrä – kotijoukkue sai peräti 32 pistettä ilmaiseksi.

Kuvia ottelusta katsottavissa ja vapaasti käyttöön ladattavissa täällä:

Lisätietoja:

Tapio Hartikainen

Tiedottaja, Savo Volley

044 2428 421

tapio.hartikainen@savovolley.fi