Siirry sisältöön
Tapio Hartikainen 12.10.2024, 20.03

Tasoero oli selkeä – Savo Volley pudotti Outokummun Karpaasit cupista

Tasoero oli selkeä – Savo Volley pudotti Outokummun Karpaasit cupista

Seuraavalla kierroksella tulee vastaan voittaja ottelusta Villpulan Tähti – Karelian Hurmos

Savo Volley kävi tekemässä helpon iltapuhteen Outokummussa paikallisen Partion Karpaasit-nimellä pelaavaa Ykkössarjan joukkuetta vastaan.

Loppulukemat kirjattiin 0-3, 10-25, 16-25, 19-25).

Savo Volleyn taktiikkana oli kierrättää pelaajistoaan, ja niinpä keskitorjuja Leo Laitinen pääsi ensimmäistä kertaa avaukseen; myös yleispelaaja Jere Tikkala pelasi ensimmäistä kertaa koko ottelun. Nuorisojengistä myös Aki Huikari otettiin ottelun puolessa välissä kentälle Kaleb Jennessin tilalle.

– Ottelu meni suunnitelmien mukaan, sanoi päävalmentaja Arttu Keränen.

– Pystyimme kierrättämään pelaajia mukavasti – ainoastaan libero Iivo Hirvonen ei päässyt entisessä kotisalissaan kentälle, kun hän lämmittelyssä loukkasi hieman sormeaan.

Nuorisokaarti selvisi urakastaan mainiosti. Ottelussa ei ollut tilastointia, mutta silmämäärin kaikki pelasivat vahvasti plusmerkkisen tuloksen.

Leo Laitinen on aiemmin hieman tuskaillut syöttönsä kanssa, mutta nyt hän osoitti, että syöttö on vaarallinen, kun se napsahtaa kohdalleen – tuloksena mukavasti jopa muutama ässäsyöttö.

Keskipelaajat Petteri Härkönen ja Tommi Siirilä pelasivat kumpikin puolikkaan ottelun tutun tehokkaasti.

– Aloitimme pelin hyvin, arvioi Keränen.

– Tietysti aivan kovin kiima puuttui, kun tasoero oli kuitenkin niin selvä. Tulimme kuitenkin pelaamaan lentopalloa emmekä vain katselemaan.

– Karpaasit tuli toisessa ja kolmannessa erässä jo vähän paremmin peliin mukaan.

– Tämä kävi meillä oikeastaan ihan hyvästä syöttöharjoituksesta. Teimme aika paljon virheitä, mutta toisaalta myös ihan hyvin ässiä. Tasapaino oli kohdallaan.

Karpaasien peli rakentui pitkälti hakkuri Ville Louhelan ympärille. Karelian Hurmoksessa todella pitkän uran tehnyt Louhela sai passari Tuomas Karjalaiselta tuhottoman määrän passeja, mutta pelin rasitus taisi ottelun loppua kohti alkaa jo näkyä.

Savo Volleyn seuraava vastustaja Suomen cupissa ratkeaa jo sunnuntaina 13. lokakuuta, kun Vilppulan Tähti ja Karelian Hurmos mittelevät jatkopaikasta.

Parhaat:

Ville Louhela, Karpaasit

Joonas Jokela, Savo Volley

Kuvia ottelusta katsottavissa ja vapaasti käyttöön ladattavissa täällä:

Lisätietoja:

Tapio Hartikainen

Tiedottaja, Savo Volley

044 2428 421

tapio.hartikainen@savovolley.fi