Siirry sisältöön
Tapio Hartikainen 08.03.2020, 19.31

Savo Volleyn ilme kirkastui

Vahvasti latautunut Savo Volley haki Raision Loimusta selkeän voiton.
Savo Volleyn ilme kirkastui

 
Savo Volleyn ilme muuttui yhdessä yössä varsin radikaalisti, kun lauantaisen hieman vaisun esityksen Ducks-pelissä korvasi sunnuntaina Raisiossa iloinen ja taisteleva esitys. Kotijoukkuekin pelasi hyvin, mutta täydet kolme sarjapistettä pakattiin Savoon lähtevään keltamustaan bussiin. Lukemat kirjattiin Savo Volleylle 0-3 (19-25, 24-26, 22-25).
Ottelun erikoisuus oli, että kentällä nähtiin useita todella pitkiä palloralleja, joissa kumpikin joukkue pelasti täysin mahdottomilta näyttäneitä palloja takaisin peliin. Erityisesti Savo Volleyn libero Josh Ayzenberg osoitti olevansa maailmanluokan pelaaja tontillaan. Virkaveli vastapuolella Avery Aylsworth ei jäänyt maanmiehestään paljoa jälkeen.
– Esityksemme oli tänään raikas ja energinen, hehkutti Jukka Tuovinen suojattejaan.
– Vahva puolustuspelaaminen antoi meille mahdollisuuden saada jatkopalloistakin pisteitä. Eilen en ollut passari Fedor Ivanovin peliin tyytyväinen, mutta tänään hän oli erinomainen.
Kotijoukkueen luotsi Kasper Vuorinen tunnusti rehdisti vieraiden paremmuuden.
– Kohtalainen puolustus oli meilläkin, vastustajalla se oli kuitenkin vielä hieman parempi. Syöttöruudussa olimme tänään heikompia.
– Taisteluilmeemme oli tänään hyvä, summasi Vuorinen.
 
Savo Volley piti ottelupäivän aamuna palaverin, ja se näytti vaikuttavan radikaalisti joukkueen valmistautumiseen. Ensimmäinen erä oli savolaisilta suorastaan tyrmäävä, vaikka luvut eivät lopulta tuon selkeämmiksi nousseetkaan. Esimerkiksi kumpikin keskimiehistä, Severi Savonsalmi ja Rodrigo Leitzke hyökkäsivät kumpikin sadan prosentin teholla. Tilastoista näkyi myös toinen harvemmin nähty fakta: Savo Volleyn hyökkäysprosentti hyvän vastaanoton jälkeen oli myös tasan sata.
Savonsalmi käytti koko ottelussakin tehokkaimmin saamansa hyökkäysmahdollisuudet: kahdestatoista passista hän teki yhdeksän pistettä. Lisäksi tilastoa komisti kaksi torjuntapistettä.
 
Yleispelaajat Antti Siltala ja Jere Heiskanen olivat omalla tasollaan, ja Heiskanenkin alkaa jälleen löytää syöttöihinsä vaikeutta.

Katso kuvia ottelusta täältä.
 
 
Tapio Hartikainen
Tiedottaja, Savo Volley
tapio.hartikainen@savovolley.fi
044 2428421