Hetken jo näytti hyvältä
Savo Volley voitti lähes kaikki tilastot mutta Hurmos voitti pelinSavo Volley vei kaksi erää Hurmokselta varsin pirteällä esityksellä, ja hetken jo näytti siltä että alkukauden tukkoisuus olisi voitettu, mutta toisin kävi. Savolaiset ryhtyivät tekemään urakalla virheitä, ja joensuulaiset kiittivät, kumarsivat ja veivät kolme seuraavaa erää.
Savo Volleyn kauden avausvoitto jäi vielä tulematta, kun Hurmos vei ottelun lukemin 3-2 (22-25, 18-25, 25-21, 25-17, 15-13).
Ottelun kummallisuus oli se, että tilastoissa Savo Volley oli jokaisella osa-alueella parempi, paitsi tehtyjen virheiden määrässä.
– Pitkällä erätauolla kopissa oli ihan hyvä tunnelma, kertoi Savo Volleyn päävalmentaja Timo Tolvanen.
– Olimme asioista samaa mieltä, ja pyrimme pitämään saman tunnelman jatkoonkin. Kun riittävästi puolustetaan palloja peliin, antaa se mahdollisuudet pelille.
– Viikolla tapahtui paljon hyviä asioita. Pelaajat palaveerasivat keskenään ja valmennuksen kanssa. Puhuimme paljon.
Aiemmissa otteluissa Tolvanen kaipasi terävyyttä nimenomaan puolustuspelaamiseen. Kaksi erää puolustus toimi erittäin hyvin, eikä sen taso pudonnut jatkoerissäkään.
Tällä kertaa heikkous löytyi laitahyökkäämisestä.
Hakkuri Joonas Jokela ja yleispelaajat Alvi Shurdhi ja Michael Michelau olivat pehmeitä ja virhealttiita.
– Jokelalla oli huono päivä. Seitsemän suoraa hyökkäysvirhettä ja kolme torjuntaan lyöntiä on liian paljon, sanoi Tolvanen.
– Otin hänet penkillekin vähäksi aikaa, että hän rauhoittuisi.
Jokelaa tuurasi muutaman pallon ajan Tiitus Vuori, ja hän tekikin kahdella hyökkäyksellä yhden pisteen.
Passari Kevin Rodriguez oli jälleen palannut maajoukkuekomennukseltaan, mutta hän oli vaikeuksissa, kun varmaa ison passin tappajaa ei tällä kertaa löytynyt.
Keskipelaajat Tommi Siirilä ja Jakub Kovac pelasivat hyvän ottelun. Siirilä teki 14 hyökkäyksellä kymmenen pistettä ja nappasi neljä torjuntaa.
Vastaanotto toimi Savolla hyvin. Libero Jackson Holland nosti aloitukset 71 prosentin tarkkuudella.
Karelian Hurmos on saanut riveihinsä uuden hakkurin. Isaias Sanches osoitti olevansa pelimies – hän takoi komeat pisteet 21/+12. Häntä säesti hyvin Janne Marttila (21/+11).
Valmentaja Tolvasella ei ole mitään ihmekonstia jatkoa ajatellen.
– Apuja ei tule mistään ulkoa. Jokaisen tässä porukassa on yritettävä omalla panoksellaan viedä hommaa eteenpäin.
Kuvia ottelusta katsottavissa ja vapaasti käyttöön ladattavissa täällä:
Lisätietoja:
Tapio Hartikainen
Tiedottaja, Savo Volley
tapio.hartikainen@savovolley.fi
044 2428421