Jälleen tiukka taisto Tiikereitä vastaan
Savo Volleylle otteluparista ensimmäinen voitto tällä kaudellaJos lentopallo-ottelun viides erä päättyy lukemiin 18-16, voidaan puhua hyvällä syyllä tasaisesta ottelusta.
Sellainen nähtiin Pielavedellä, kun Savo Volley ja Kokkolan Tiikerit mittelivät sarjatilanteenkannalta tärkeässä kamppailussa. Savolaiset ottivat nyt Tiikereistä kauden ensimmäisen voiton lukemin 3-2 (23-25, 25-19, 22-25, 25-19, 18-16).
Savo Volleylla oli viidennessä erässä ensimmäinen ottelupallo tilanteessa 14-11, mutta vierasjoukkue kiipesi moneen otteeseen tasoihin – ottelupalloon asti se ei missään vaiheessa yltänyt. Tilanteesta 16-16 ottelun ratkaisivat ensin Joonas Jokela ykköspaikan hyökkäyksellä ja sitten – kukapa muukaan – kuin passari Kevin Rodriguez ässäsyötöllä.
– Pikkuisen kävi 14-11 -tilanteessa muistot menneistä, sanoi kotijoukkueen valmentaja Timo Tolvanen.
Hän viittasi edellisen Akaa-ottelun ratkaisevaan kolmanteen erään, missä Savo Volley suli 21-24 -eräpallotilanteesta erän ja siten koko ottelun ratkaisseeksi 26-24 -tilanteeksi.
– Hyvä, että se nyt kääntyi näin päin.
– Ei ollut helppo ilta. Alussa emme mitenkään meinanneet päästä käyntiin, mutta onneksi toisessa erässä pienillä muutoksilla saimme tulosta aikaiseksi.
Muutos oli se, että yleispelaaja Alvi Shurdhi antoi tilaa Tapio Toiviaiselle. Shurdhi hoiti vastaanoton kiitettävästi, mutta hyökkäys ja syöttö takkusivat pahasti.
– Emme tavallaan ole saaneet Tiikereiden vastaanottoa rikki, mutta nyt siinä onnistuimme, sanoi Tolvanen.
Vastustajan valmentaja Mikko Keskisipilä oli varsin positiivisella mielellä.
– Paljon hyvää oli meillä pelissä, arvioi Keskisipilä.
– Teimme hyvän nousun viimeisessä erässä, missä olimme jo vahvasti sillassa.
– Pari rotaatiota olivat meille vaikeita, ja yleensä virheiden määrä oli meillä turhan iso.
– Aika tasainen oli ilta.
Savo Volleyn parhaat pistenikkarit löytyivät laitahyökkääjäosastolta.
Hakkuri Joonas Jokelaan pystyi luottamaan vaikeilla hetkillä. Mahtavat 44 passia saanut hakkuri teki pisteet 23/+14.
Michael Michelau – jonka tuuletukset onnistuneen suorituksen jälkeen ihastuttavat -, hoiti vastaanoton kiitettävästi 70 prosentin tarkkuudella ja keräsi pisteet 20/+10.
Toisessa erässä kentälle tullut Toiviainen ei loistanut hyökkäyksissä, mutta napsi peräti viisi tappotorjuntaa ja nosti aloitukset mukavasti 52 prosentin tarkkudella.
Liberona hääri tällä kertaa Miro Rasinperä. Hän oli vastustajan syöttöjen pääkohde, mutta siitä mies ei säikähtänyt, vaan nosti 50 prosentin tarkkuudella.
Vastustajan tehomies oli tutusti hakkuri Oskari Keskinen (24/+13), joka edellisessä kohtaamisessa pommitti Savo Volleyn nurin. Nytkin hän sai päävastuun hyökkäyksestä yhdessä Lauri Jylhän (17/+10) kanssa.
Parhaat:
Michael Michelau, Savo Volley
Anton Välimaa , Kokkolan Tiikerit
PROLibero:
Miro Rasinperä
Kuvia ottelusta vapaasti katsottavissa ja käyttöön ladattavissa täällä:
Lisätietoja:
Tapio Hartikainen
Tiedottaja, Savo Volley
044 2428 421