Siirry sisältöön
Tapio Hartikainen 03.01.2024, 21.43

Lukuisa määrä ottelupalloja ei riittänyt

VaLePa vei kaksi sarjapistettä savolaisilta
Lukuisa määrä ottelupalloja ei riittänyt

Savo Volleylla oli yksi ottelupallo kolmen pisteen voittoon ja kolme kahden pisteen voittoon VaLePaa vastaan Siilinjärvellä, mutta se ei riittänyt. Erien lopussa mystisesti sulanut kotijoukkue taipui lopulta tappioon lukemin 2-3 (25-18, 15-25, 28-26, 24-26, 16-18).

Kuten numerot osoittavat, Ahmon koululla nähtiin tiukka, yleisöön menevä taisto. Kotiyleisön harmiksi se viimeinen palkinto jäi saamatta, kun viidennen erä 14-11 -tilanne suli (kovasta pakkasesta huolimatta) vierasvoittoon.

– Joukkueen puolesta harmittaa, sanoi Timo Tolvanen.

– Voitto jotenkin kiertää meitä. Monta erää johdimme, mutta sitten joku paleltuminen tulee erien lopussa.

– Pelasimme hyvää lentopalloa lähes koko ottelun, mutta sitten, kun pitää ruveta ratkaisemaan, käy näin.

– Meillä oli koko ottelussa viiteen erään seitsemän hyökkäysvirhettä, mutta niistä neljä tuli viimeiseen erään.

Vastustajan valmentaja Janne Kangaskokko oli omiensa esityksessä tyytyväinen moneen asiaan.

– Taktisen asiat torjunnassa ja puolustamisessa tietyt teemat, mitä olemme harjoitelleet, toimivat hyvin.

– Syöttäminen meillä oli koko ajan hallussa

– Kummallakaan taso ei kuitenkaan säilynyt koko aikaa.

Savo Volley lähti kokoonpanolla, missä Tapio Toiviainen korvasi Alvi Shurdhin yleispelaajana. Toiviaisen esitys oli mainio.

Hakkuri Joonas Jokela oli totutun tehokas – 28 pistettä 15 plussan tehoilla ovatkovat lukemat, vaikka viisi erää tahkottiinkin.

Tehokkaimmat löytyivät tällä kertaa keskipelaajista – Tommi Siirilä (15/+13) pelasi lähes virheettömän ottelun ja Jakub Kovac (10/+8) teki saman. Kovac alkaa päästä torjuntapelissään omalle tasolleen – tänään tuli tilastoihin kuusi tappotorjuntaa.

Puolustuspelissä vieraat olivat libero Eetu Pennasen johdolla hieman kotijoukkuetta edellä, mutta iltaan mahtui muutamia näyttäviä pelastuksia myös keltapaitaisilta.

Savo Volleyn ottelukimara jatkuu pian, sillä joukkue matkustaa yhden lepopäivän jälkeen Varsinais-Suomeen, missä lauantaina kohdataan Raision Loimu ja sunnuntaina TUTO-Volley.

Kuvia ottelusta katsottavissa ja vapaasti käyttöön ladattavaksi täällä:

Parhaat:

Joonas Jokela, Savo Volley

Urpo Sivula, VaLePa

PROLibero: Eetu Pennanen

Lisätietoja:

Tapio Hartikainen

Tiedottaja, Savo Volley

044 2428 421

tapio.hartikainen@savovolley.fi