Odotettavissa tasainen taisto
Lähes identtisellä ottelusaldolla pelanneet Savo Volley ja Kokkolan Tiikerit kohtaavat Leppävirralla.
Tiikerit ja Savo Volley ovat kumpikin pelanneet kaksitoista ottelua, kumpikin on voittanut niistä seitsemän ja hävinnyt viisi. Savolaisilla on yksi 2-3 -tappio enemmän kuin kokkolalaisilla, ja siitä syntyy yhden sarjapisteen ero joukkueiden välille.
Kuluneella kaudella joukkueet ovat kohdanneet kahdesti – aivan kauden aluksi harjoitusottelussa Kokkolassa ja lokakuun alussa jälleen Kokkolassa. Tiikerit voitti molemmat ottelut, joten ennakkosuosikin paineet voidaan kenties asettaa Tiikereiden harteille.
Tiikerit otti viimeisimmissä otteluissa kaksi kovaa päänahkaa, kun se voitti sekä VaLePan että syksyn kohujoukkueen TUTO Volleyn.
Savo Volley puolestaan hävisi kaksi kärkikamppailua – parempia olivat sekä Hurrikaani Loimaa että Akaa Volley.
Loimaan peli oli valmentaja Arttu Keräsen sanojen mukaan Savo Volleylta uninen ja väsynyt. Viimeisin kohtaaminen Kyky-Betsetiä vastaan osoitti, että unihiekat on onnistuttu karistamaan silmistä.
Savo Volley joutuu vielä antamaan hieman tasoitusta, kun keskitorjuja Petteri Härkönen ei todennäköisesti vielä ole pelikunnossa. Nuori Leo Laitinen ja Pielaveden Sammon farmipelaaja Tuomo Ikonen joutuvat vielä tuuraamaan.
Savo Volley – Kokkolan Tiikerit -ottelu pelataan Leppävirralla Vesileppis Areenalla lauantaina 30. marraskuuta kello 17 alkaen.
Lisätietoja:
Tapio Hartikainen
Tiedottaja, Savo Volley
044 2428 421