Savo Volley avaa kauden kotiottelut Akaata vastaan Siilinjärvellä
Joukkueen kokoonpano on vielä arvoitus.Loukkaantumisten ja maajoukkue-edustusten vaivaama Savo Volley on pelannut Mestaruusliigan uudella kaudella kaksi ottelua. Vierasotteluista VaLePaa ja Hurrikaania vastaan saaliiksi tuli kaksi sarjapistettä, kun Loimaalta irtosi 2-3 -voitto.
Kummassakin aiemmassa ottelussa kokoonpano savolaisilla oli varsin outo – varsinkin passarin tontin täyttämisessä jouduttiin käyttämään mielikuvitusta. Sastamalassa osan peliä passasi yleispelaaja Tapio Toiviainen ja Loimaalla koko ottelun passasi kakkosvalmentaja Petteri Penttinen.
Lauantaina 15. lokakuuta kello 17 Siilinjärvellä pelattavan Akaa-Volley -pelin savolaispassari on vielä arvoitus.
– Penttinen pukee vielä peliasuun, mutta katsotaan, kuka pelaa, sanoo Savo Volleyn päävalmentaja Timo Tolvanen.
”Oikeista” passareista Ilja Ivanov on ollut jo harjoituksissa kentällä sormivammansa jälkeen, mutta kuten sanottu, hänen pelikunnostaan ei ole vielä varmuutta.
Nuori hakkuri Veikka Lindqvist pelasi Loimaalla kenties uransa parhaan ottelun. Valmentaja Tolvanen on tästä tyytyväinen, sillä toisen hakkurin David Kisielin kylkivamma pitää hänet mahdollisesti vielä vaihtopenkillä.
Vastustaja Akaa-Volley on pelannut jo kolme ottelua, joista se on ottanut kolme voittoa. VaLePaa ja Vantaa Ducksia vastaan voitto tuli viisieräisessä mittelössä, Kyyjärven Kyky-Betset sen sijaan kaatui kotikentällään suoraan 0-3.
Lisätietoja:
Tapio Hartikainen
Tiedottaja, Savo Volley
tapio.hartikainen@savovolley.fi
044 2428421