Siirry sisältöön
Tapio Hartikainen 02.11.2022, 21.46

Savo Volley ei ollut valmis

Itä-Suomen herruustaisto alkoi kunnolla vasta kolmannessa erässä.
Savo Volley ei ollut valmis

Kauden onnahdellen aloittanut Savo Volley oli kaksi erää aivan kuutamolla, kun Itä-Suomen herruudesta kamppailtiin Karelian Hurmoksen kanssa Kuopio-hallissa.

Valmentaja Timo Tolvanen sai kuitenkin pitkällä erätauolla heräteltyä joukkuettaan niin, että taisto eteni peräti viidenteen erään. Kotijoukkue oli siinä pitkään niskan päällä ja johti sitä vielä 12-9, mutta sitten vieraiden kapteeni Eetu Häyrinen sai koko pelin ajan takkuilleen syöttönsä kohdalleen ja teki viisi perättäistä pistettä.

Ottelu päättyi siis vierasvoittoon lukemin 23 (21-25, 15-25, 25-21, 25-23, 13-15.

Valmentaja Tolvanen kertoi pitkällä erätauolla repineensä pukukopin seinältä taktiikkataulun alas.

– Ei siinä auta paljon taktiikasta puhua, jos sitä ei kentällä noudateta, puhisi selvästi tuohtunut koutsi.

Tolvanen halusi ottaa – ainakin pelin jälkeisessä tunnekuohussa – pelin huonon alun omaan piikkiinsä.

– Ei ollut ensimmäinen kerta, kun meidän pelimme alku on lähinnä naurettava.

– Kai tässä pitää jotain johtopäätöksiä tehdä.

Vastustajan valmentaja Matti Alatalo puolestaan laittoi pientä piikkiä kotijoukkueen suuntaan.

– Peliin pitää aina olla valmis, kun ryhdytään lentopalloa pelaamaan, totesi Alatalo.

– Meillä jätkät toteutti hyvin suunnitelmaa, paitsi ehkä neljännessä erässä – siinä tuli aivan liian paljon torjuntaan lyöntejä.

– Voittaminen pitää oppia, ja siitä hyvä esimerkki oli pelin loppu, jossa nousimme vaikeasta tilanteesta voittoon.

Jos Savo Volleysta haetaan jotain positiivista, oli se siinä, että Tolvanen sai kentälle kaksi pitkäaikaista toipilasta.

Maciel Madej passasi lähes koko ottelun, ja hakkuri David Kisiel jäi kentälle ottelun alun pelaajakokeilujen jälkeen.

Kummankin pelissä paistoi pelaamattomuus. Varsinkin Kisieliltä voi odottaa paljon tehokkaampaa esitystä. Nyt hän saalisti neljään erään vain kuusi pistettä ja jäi neljä pistettä miinukselle.

Kotijoukkueen tsemppari oli jälleen kerran Michael Michelau. Varsinkin viidennessä erässä hän kantoi joukkuettaan reppuselässä, mutta hänkään ei pystynyt estämään vieraiden loppurynnistystä.

Vieraiden parhaimmat pistemiehet olivat hakkuri Häyrinen (23/+11) ja entisessä kotihallissaan mellastanut Mikko Räsänen (23/+6).

Ottelun parhaat:

Maciej Madej, Savo Volley

Eetu Häyrinen, Hurmos

PROLibero: Tatu Hakkarainen, Hurmos

Kuvia ottelusta katsottavissa ja ladattavissa täältä:

Lisätietoja:

Tapio Hartikainen

Tiedottaja, Savo Volley

tapio.hartikainen@savovolley.fi

044 2428421