Savo Volley ja Karelian Hurmos tarjosivat mukavan lentopalloillan
Hurmos ei onnistunut kolmessa ottelupallossaan, ja vieraat kiittivät ja kuittasivat viidennen erän.
Vahvassa alkukauden vedossa ollut Karelian Hurmos antoi Savo Volleylle kovan vastuksen kotisalissaan.
Hyvin lähellä oli kaikkien kolmen sarjapisteen jääminen Pohjois-Karjalaan, mutta kolmesta ottelupallosta huolimatta ottelu jatkui vielä viidenteen erään, ja siinä vieraat ryhdistäytyivät ja veivät ottelun lopulta lukemin 2-3 (21-25, 25-23, 25-19, 30-32, 12-15).
Neljännen erän lopussa Savo Volleyn ratkaisijaksi nousi Andrus Raadik, joka otti kolme hyökkäyspistettä. Erä katkesi lopulta muutoin varsin pitelemättömässä kunnossa olleen Eetu Häyrisen hyökkäysvirheeseen.
Raadik keräsi vieraiden kovimmat pisteet (24/+5), mutta panosta heikensivät lukuisat virheet. Eniten plussalle vieraista jäi hakkuri Lelu Ojansivu (18/+13).
– Oli tietysti hyvä, että voitimme tiukan ottelun. Vastustaja torjui ja puolusti hyvin, sanoi Raadik.
Kotijoukkueen ehdoton ykkönen oli Häyrinen, joka hieman nihkeän alun jälkeen takoi palloa parkettiin huikeilla tehoilla. Passeja hän sai 44 kappaletta, ja niistä 26 päätyi pisteeksi.
– Nousimme hyvin huonon ensimmäisen erän jälkeen, kehui Häyrinen omiaan.
Savo Volley aloitti seitsikolla, johon kuuluivat Raadikin ja Ojansivun lisäksi yleispelaaja Mikko Räsänen, keskipelaajat Aleksei Zhbankov ja Jakub Kovac, passarina Fedor Ivanov ja liberona Sho.
Ilta ei ollut Räsäsen, ja hänet korvasi kolmannessa erässä Antti Siltala.
– En tiedä oliko tämä voitto meidän hyvyyttämme, pohti Savo Volleyn päävalmentaja Timo Tolvanen.
– Ottelu olisi voinut kääntyä kummin päin vain. Hieno juttu oli, että hallissa oli kova tunnelma. Hurmos pelasi hyvin.
Savo volley teki ottelussa peräti 26 syöttövirhettä – kotijoukkue sai siis puolitoista erää vieraiden virheillä. Tolvanen ei luonnollisesti ollut tyytyväinen.
– Jos olisi ollut haulikko, olisi muutama syöttäjä saanut neljännessä erässä panoksia rintaansa, kuvaili Tolvanen tuntojaan.
– Jos tuollaisessa tilanteessa annetaan helppoja syöttöjä, ei sitä voi antaa anteeksi.
Tolvanen löysi parannettavaa myös joukkueensa jatkopallopelaamisesta
– Hyökkääminen puolustetuista palloista ei vielä ole sillä tasolla kuin sen pitäisi olla, mutta toisaalta kausi on vielä alussa, joten se on ymmärrettävää.
Hurmoksen valmentaja Matti Alatalo löysi positiivisia asioita lopputuloksesta huolimatta.
– Neljännessä erässä 3-8 –tappioasemasta nousimme vielä taistelemaan erävoitosta. Siihen pitää olla tyytyväinen, analysoi Alatalo.
– Pelasimme hyvin toisen, kolmannen ja neljännen erän, mutta voittoon asti se ei vain tänään riittänyt.
Savo Volleyn ottelut jatkuvat jo tiistaina, kun Leppävirralle saapuu Kokkolan Tiikerit.
Hurmos puolestaan matkustaa Pirkanmaalle kohtaamaan tuplaottelussa Akaa-Volleyn ja VaLePan.
Kuvia ottelusta on ladattavissa ja katsottavissa täältä:
Lisätietoja:
Tapio Hartikainen
Tiedottaja, Savo Volley
tapio.hartikainen@savovolley.fi
044 2428421