Siirry sisältöön
Tapio Hartikainen 24.10.2019, 21.39

Savo Volley karsi virheet ja käänsi ottelun voitoksi

Joensuussa ei muisteltu viimevuotista cup-tappiota kun Savo Volley nappasi täydet sarjapisteet kotiin.
Savo Volley karsi virheet ja käänsi ottelun voitoksi

Savo Volley otti kolme sarjapistettä Joensuussa Karelian Hurmoksen vieraana lukemin 1-3 (30-28, 15-25, 17-25, 23-25). Ensimmäinen erä meni kotijoukkueelle pitkän taiston päätteeksi lähinnä Savo Volleyn lukuisten virheiden ansiosta. Savolaiset lahjoittivat peräti kymmenen pistettä kotijoukkueelle syöttövirheillä.
Toisesta erästä lähtien Savo Volley sai syöttönsä kulkemaan, ja pelin kulku muuttui selkeästi.
Päävalmentaja Jukka Tuovinen oli tyytyväinen kolmeen pisteeseen.
– Hurmos on laadukas joukkue. Varsinkin Mikko Räsänen hyökkäsi hurjalla teholla, antoi Tuovinen tunnustusta vastustajalle.
Hakkurina aloitti Eetu Häyrinen, mutta hän sai antaa paikkansa Lelu Ojansivulle.
– Eetu pelasi ihan hyvän pelin hyökkäyksessä ja torjunnassa, mutta syöttö takkusi hänellä tällä kertaa sen verran, että sen vuoksi vaihdoin Lelun kentälle.
Savo Volleyn tehomies oli jälleen kerran kapteeni Antti Siltala, joka sai eniten passeja tapettavaksi, ja teki sen 64 prosentin tehokkuudella.
Keskipelaajana aloitti nyt ensimmäistä kertaa tällä kaudella Mikko Väliaho, ja hän pelasi koko ottelu tehoilla 9/+6. Toinen keskipelaaja Rodrigo Leitzke saalisti täsmälleen samat pisteet.
– Tarkoitus on ajaa Mikkoa sisään, ja näyttää siltä, että meillä on keskipelaajissakin ihan hyvä kilpailutilanne, totesi valmentaja Tuovinen.
Toisena yleispelaajana Siltalan ohella pelasi Miro Määttänen, joka keräsi joukkueen toiseksi korkeimmat pisteet 14/+3.
Libero Josh Ayzenberg oli tällä kertaa vastustajan syöttöjen pääkohde, ja hän selvisi urakasta kiitettävästi 62 prosentin tarkkuudella.
 
 
Lisätietoja:
Tapio Hartikainen
Tiedottaja, Savo Volley
tapio.hartikainen@savovolley.fi
044 2428421