Savo Volley nousi upeasti kolmen pisteen voittoon
Viime kaudesta vahvistunut Akaa Volley koki tappion kotisalissaan.
Viime kauteen nähden selkeästi rosteriaan vahvistanut Akaa Volley joutui taipumaan tappioon, kun Savo Volley vei Mestaruusliigan ottelun lukemin 1-3(15-25, 25-18, 29-31, 18-25).
Ottelun käännekohta nähtiin kolmannessa erässä, kun kotijoukkueen 16-9 ja 21-17 –johtoasemat kääntyivät monien vaiheiden jälkeen savolaisten voitoksi lukemin 29-31.
Selkeimmin Savo Volley oli edellä torjuntapelissä, sillä se vei torjunnat lukemin 16-5.
– Tämä ottelu ratkesi meidän kärsivällisyyteemme, totesi savolaisten päävalmentaja Jukka Tuovinen.
– Toki voittoon tarvitaan aina ripaus onneakin, mutta kärsivällisyys tuo usein mukanaan myös onnea.
Tuovinen korosti, että hyvä torjuntapeli pohjautuu aina hyvään syöttöön.
– Olemme pelanneet nyt kolme peliä hyvällä syötöllä ja vahvalla torjunnalla.
Savo Volley löysi jälleen vaihtopenkiltä vahvuutta ottelun kääntämiseen. Yleispelaajana aloittanut Antti Siltala sai nyt antaa tilaa Jere Heiskaselle. Sama vaihto tehtiin edellisessä pelissä, mutta toisin päin.
Lelu Ojansivu ahkeroi hakkurina kentän parhaat tehot (20/+15). Häntä säestivät mainiosti yleispelaaja Miro Määttänen (15/+11) ja ennen kaikkea keskimies Severi Savonsalmi (15/+12). Savonsalmen pisteet kertyivät kuudesta torjunnasta ja yhdeksästä hyökkäyspisteestä.
Akaa Volleyn tuorein hankinta Urpo Sivula aloitti ottelun vaihdossa, mutta tuli kentälle jo ensimmäisessä erässä. Maajoukkuekonkari osoitti olevansa edelleen vahvassa vireessä. Hän sai palloja tapettavaksi peräti 38 kappaletta ja teki niistä pisteitä 50 prosentin teholla.
Kotijoukkueen valmentaja Oliver Luutsepp oli luonnollisesti pettynyt.
– Pelasimme toisen erän erittäin hyvin, pohti Luutsepp.
– Olemme joukkueena paljon lähempänä valtakunnan huippua, mutta meillä on vielä paljon kehitettävää.
Lisätietoja:
Tapio Hartikainen
Tiedottaja, Savo Volley
tapio.hartikainen@savovolley.fi
044 2428421