Savo Volley takoi vahvasti Vesileppis Areenalla.
Savo Volleyllä ei ollut asennoitumisvaikeuksia hyvin menneen Hurrikaani-huippupelin jälkeen.Joku mahtoi ajatella, onko Savo Volleyllä asennoitumisvaikeuksia, kun se upeasti voitetun Hurrikaani-pelin jälkeen asteli kentälle etukäteen selväsi heikompaa vastustajaa vastaan.
Ei ollut.
Leppävirran Vesileppis Areenalla käydyssä kamppailussa Kokkolan Tiikereitä vastaan ei voittajasta ollut missään vaiheessa epäselvyyttä. Kolme sarjapistettä jäivät Savoon lukemin 3-0 (25-14, 25-20, 25-15).
– Siirtyminen Hurrikaani-ottelusta tähän sujui oikein mainiosti, totesi Savo Volleyn päävalmentaja Jukka Tuovinen.
– Toisen erän alussa hieman takkusi, mutta saimme käännetyksi sen, ja loppu mentiin sitten kuin juna. Viimeinen erä vielä kruunasi illan.
Vieraiden valmentaja Mikko Keskisipilä murehti omiensa esitystä.
– En halua mitään pois Savo Volleyltä, mutta meillä ei näkynyt sellaista energiaa mitä olisi pitänyt, sanoi Keskisipilä.
– Päästimme vastustajan liian helpolla. Vastaanottomme olisi mahdollistanut paremman pelaamisen, mutta verkolla hävisimme selvästi.
Savo Volleyn pisteet jakautuivat tasaisesti koko hyökkäysarsenaalille. Korkeimmat lukemat takoi Miro Määttänen (14/+10), mutta yhtä iloiset lukemat olivat keskipelaajilla: Rodrigo Leitzke (10/+8) ja Severi Savonsalmi (8/+7). Toinen yleispelaaja Antti Siltala keräsi pisteet 11/+6.
Suomen kovimmaksi kädeksi tituleerattu Määttänen osoitti muutamaan otteeseen, että titteli ei ole tullut turhasta.
– Miro taisi tällä kertaa jopa tavallista useammin päästä raikkaasti hyökkäämään, jakoi Jukka Tuovinen tunnustusta yleispelaajalleen.
Hyökkäykset mahdollisti passari Fedor Ivanov, jonka ansiosta niin keskipelaajat kuin laitahyökkääjätkin pääsivät usein hyökkäämään joko aivan tyhjältä verkolta tai yhtä torjujaa vastaan.
Savo Volley kohtaa Tiikerit uudelleen jo seuraavassa ottelussaan. Sillä kertaa pelipaikka on Kokkola, ja siellä pelataan tasan viikon kuluttua tiistaina. Tiikerit pelaavat kotonaan vielä Karelian Hurmosta vastaan ennen savolaisjoukkueen uusintakohtaamista.
Katso kuvia ottelusta täältä.
Lisätietoja:
Tapio Hartikainen
Tiedottaja, Savo Volley
tapio.hartikainen@savovolley.fi
044 2428421