Siirry sisältöön
Tapio Hartikainen 16.11.2022, 21.56

Savo Volley teki suuren teon savolaiselle lentopalloilulle

Serbian suurseura Crvena Zvezda kaatui Kuopio-hallissa 3-1, mikä merkitsi jatkopaikkaa CEV cupissa.
Savo Volley teki suuren teon savolaiselle lentopalloilulle

Kuopio-hallissa oli wanhan hywän ajan savolaista lentopallotunnelmaa, kun Savo Volley teki uskomattoman urotyön ja lannisti serbialaisen suurseuran Crvena Zvezdan ja rynnisti jatkoon kovatasoisessa CEV cupissa. Vastustajaksi tulee seuraavalla kierroksella romanialainen Arcada Galati, jota vastaan Savo Volley on pelannut aiemminkin CEV-cupissa.

Kun edellinen ottelu Serbiassa oli päättynyt serbialaisten 3-2 -voittoon, riitti jatkopaikkaan, kun nyt kotijoukkue iski reilussa kahdessa tunnissa tauluun lukemat 3-1 (22-25, 25-18, 25-22, 27-22).

– Huikea juttu koko joukkueelle ja koko seuralle, hehkutti Savo Volleyn päävalmentaja Timo Tolvanen.

– Serbiassa pelasimme viisi hyvää erää ja nyt neljä. Tämmöisiä vääntöjä joukkueelle tarvitaan.

– On hienoa, että meillä on rosteri, josta löytyy vaihtoehtoja. Nyt junnut tulivat kentälle ja käänsivät ottelun meille.

Tolvanen viittasi kolmannen erän pistetilanteeseen 2-9, kun vieraat tuntuivat olevan vauhdilla menossa jo toisen erän voittoon. Tolvanen teki tuplavaihdon, eli otti pois kentältä hakkuri David Kisielin ja passari Madej Maciejin ja marssitti tilalle Veikka Lindqvistin ja Ilja Ivanovin.

Nuoret siivittivät kotijoukkueen huimaan pisteputkeen, ja pian tilanne olikin jo tasan 16-16. Sen jälkeen kotijoukkue pikku hiljaa kasvatti etumatkaa, ja Ivanov sai kunnian lopettaa erän työntämällä vastapalloksi nousseen pallon vastustajan kenttään.

Neljännessä erässä pisteitä tehtiin vuorotahtiin. Vieraat kävivät parin pisteen johdossa tilanteessa 16-18, mutta Miki Jauhiaisen, Andrus Raadikin ja Lindqvistin hyökkäyksillä Savo Volley kiri rinnalle ja ohi.

Vierailla oli neljännessä erässä kaksi eräpalloa – jos niistä olisi tullut piste, olisi se merkinnyt savolaisten suoran jatkopaikan menetystä.

Näin ei kuitenkaan käynyt, ja torjuntakolmikko Jauhiainen, Raadik ja Lindqvist sai kunnian päättää ottelun savolaisten ensimmäisestä erä- ja ottelupallosta.

– Onnittelut Savo Volleylle jatkopaikasta, totesi vieraiden päävalmentaja Igor Zakic ilmeisen pettyneenä.

– Savo Volley pelasi tänään vielä paremmin kuin Serbiassa, he halusivat voittaa.

Kotijoukkueen onnistujia junnukaksikon lisäksi olivat Michael Michelau, jonka hyökkäykset olivat myrkkyä serbeille. Hän sai huikeat 30 passia, ja välillä takoi ja välillä laittoi pallon järjellä lattiaan 67 prosentin tehokkuudella.

Libero Keisuke Matsuo oli vastaanotossa varma (62%), ja jälleen tyylilleen uskollisesti esitti muutamia huikeita puolustuspalloja.

– Liberomme parantaa peliään koko ajan, kehui Tolvanen pelimiestään.

– Michelaun hyökkäyspeli oli aivan käsittämätöntä.

Kuvia ottelusta katsottavissa ja ladattavissa vapaasti käyttöön täällä:

Lisätietoja:

Tapio Hartikainen

Tiedottaja, Savo Volley

tapio.hartikainen@savovolley.fi

044 2428421