Siirry sisältöön
Tapio Hartikainen 24.09.2023, 00.53

Savo Volleyn pelissä oli havaittavissa paranemista

Karelian Hurmos vei kuitenkin toisenkin joukkueiden välisen harjoitusottelun
Savo Volleyn pelissä oli havaittavissa paranemista

Savo Volley ja Karelian Hurmos kohtasivat toistamiseen harjoitusottelun merkeissä. Edellisen Joroisissa pelatun ottelun vei nimiinsä Hurmos, eikä voittaja vaihtunut lauantaina Kaavilla pelatussa taistossa.

Takavuosien perinteikkäällä tantereella käyty kamppailu päättyi nyt vieraille lukemin 2-3 (22-25, 20-25, 25-23, 26-24, 12-15). Vaikka harjoitusottelussa numerot eivät suuria merkitse, harmitteli Savo Volleyn päävalmentaja Timo Tolvanen ottelun luisumista vierasvoittoon.

– Taidettiin johtaa viimeistä erää 10-6, mutta niin vain vieraat veivät erän, pohti Tolvanen.

Joukkueiden tasoero oli nyt selvästi pienempi kuin edellisessä kohtaamisessa, vaikka kokoonpanoissa ei suuria muutoksia nähty.

Kotijoukkueelta puuttuivat edelleen maajoukkuemiehet Kevin Rodriguez ja Joonas Jokela. Tilanne helpottuu osin, sillä passari Rodriguez oli ottelun aikaan tulossa Helsinki-Vantaalta Kuopioon tiedottajan kyydissä (siksi viivästys tiedottamisessa).

– On hyvä, että saadaan Kevin mukaan treeneihin, ja onneksi on vielä muutama viikko sarjan alkuun – ja varsinkin kevääseen, huokaili valmentaja Tolvanen.

Tolvanen ei kierrättänyt seitsikkoaan kovinkaan paljon. Hakkurina pelasi Tiitus Vuori, passarina Arttu Lehtimäki, liberona takatukka Jackson Holland, keskipelaajina Tommi Siirilä ja Jakub Kovac, ja yleispelaajina Alvi Shurdi ja edellisestä pelistä pienten vaivojen vuoksi pois ollut Michael Michelau.

– Tiitus hoiti hommansa hakkurina ihan ok, ja oli hyvä, että Mike saatiin takaisin kentälle, sanoi Tolvanen.

– Eniten meillä oli tänään ongelmia vastaanotossa, ja sen seurauksena side-out -pelaamisessa.

– Se rikkoi meidän hyökkäyspelaamistamme.

– Torjunta-puolustuspelaamisemme parani loppua kohti, mutta siinäkin on vielä paljon tekemistä.

Karelian Hurmoksen parhaita olivat edellisen ottelun tapaan hakkuri Alex Nikolaev (24/+14) ja vastaanotosta päävastuun kantanut Niko-Matias Puhakka (17/+8), joka nosti lähes 50 syöttöä lähes 50 prosentin tarkkuudella.

Savo Volleyn seuraava koitos, missä lasketaan pisteitä, onkin jo Mestaruusliigan sarja-avaus.

Lokakuun 14. päivänä Kuopiossa pelattavassa ottelussa vastustajaksi saapuu Akaa-Volley, jonka kokoonpanosta löytyy muiden muassa savolaismaisemat etelämmäksi vaihtanut passari Ilja Ivanov.

Lisätietoja:

Tapio Hartikainen

Tiedottaja, Savo Volley

tapio.hartikainen@savovolley.fi

044 2428421