Savo Volleyn ryhtiliike onnistui
Vantaa Ducks kaatui Leppävirralla suoraan kolmessa erässä.Savo Volleyn esitys edellisessä pelissä Joensuussa ei ollut häävi. Ottelun jälkeen joukkue piti reilun puolen tunnin mittaisen tuumaustauon, jossa mietittiin keinoja kurssin kääntämiseksi.
Palaveria voidaan pitää onnistuneena, sillä joukkueen ilme Leppävirralla Vantaa Ducksia vastaan oli selkeästi uudistunut. Vieraat laittoivat ansiokkaasti kampoihin, mutta voitto jäi kuitenkin Savoon suoraan kolmessa erässä lukemin 3-0 (25-23, 25-19, 25-22).
Erityisesti parannus näkyi puolustamisessa. Pelaajat hakivat palloja liki oman terveytensä vaarantaen takaisin peliin mainosaitojen seasta ja eturivin katsojien päältä.
– Pelasimme ja voitimme joukkueena, jokainen laittoi itsensä likoon, sanoi selkeästi helpottunut Savo Volleyn päävalmentaja Timo Tolvanen.
– Valmistautumisemme tähän peliin oli hieman erilainen – keskityimme lähinnä omaan peliimme, emme niinkään siihen, miten vastustaja pelaa.
Ottelu ratkesi pitkälti ensimmäisen erän liukumiseen kotijoukkueelle.
– Savo Volley tarjosi meille mahdollisuuden ensimmäisessä erässä, sanoi vieraiden valmentaja Juho Rajala.
– Meidän olisi pitänyt pystyä se hyödyntämään, mutta sitä emme tehneet.
Savo Volley lahjoitti ensimmäisessä erässä peräti 14 pistettä vastustajalle suorilla virheillä. Asenteen muuttumisesta kertoo, että silti se onnistui voittamaan erän.
Savo Volleyn kokoonpano pysyi koko ottelun ajan samana. Yleispelaajina olivat Andrus Raadik (14/+8) ja Michael Michelau (13/+7). Hakkurina pelasi Veikka Lindqvist, joka nosti tasoaan Joensuusta huimasti. Pisteitä kertyi mukavasti 16/+7, ja 27 passista hän hyökkäsi 59 prosentin teholla.
Keskipelaajina olivat Jakub Kovac ja Aleksei Zhbankov, joka takoi kahdeksasta passista kuusi pistettä.
Passari Ilja Ivanov oli tyytyväinen, kun hänelle tarjottiin hyökkäysvoimaa niin laidalta kuin keskeltäkin.
Libero Keisuke Matsuo oli omalla tasollaan, aloitukset nousivat 57 prosentin tarkkuudella, ja illassa nähtiin muutama loistopuolustuskin.
Savo Volleylla alkaa harvinainen viikko, kun viikolla ei ole yhtään peliä – seuraavaksi kohdataan lauantaina PerPo Vieremällä.
– Meillä on sattunut ennenkin, että hyvän pelin jälkeen pelaajat ajattelevat, että tämä oli tässä, ja se jälkeen harjoituksetkin menevät ihan vihkoon, pohti Tolvanen.
– Nyt täytyy tämä viikko käyttää järkevästi, ettei niin käy taas.
Kuvia ottelusta katsottavissa täältä:
Parhaat:
Veikka Lindqvist, Savo Volley
Sergej Drobnic, Vantaa Ducks
PROLibero:
Keisuke Matsuo, Savo Volley
Lisätietoja:
Tapio Hartikainen
Tiedottaja, Savo Volley
tapio.hartikainen@savovolley.fi
044 2428421