Siirry sisältöön
Tapio Hartikainen 14.04.2023, 21.30

Taistelu jatkuu

Savo Volley käänsi toisen pronssipelin itselleen heikon alun jälkeen.
Taistelu jatkuu

Raision Loimulla on Kerttulan liikuntahallissa upea yleisö.

Se jaksoi kannustaa kotijoukkuetta mahtavasti, vaikka toisen erän puolivälin jälkeen Savo Volley oli vahvasti niskan päällä. Neljäs erä oli tiukka ja meni jatkopalloille, mutta ottelun hahmon Andrus Raadikin kaksi hyökkäystä käänsivät erän ja ottelun savolaisille.

Lopputulos 1-3 (25-15, 16-25, 16-25, 24-26) tarkoitti sitä, että Kerttulaan kokoonnutaan vielä lauantaina ratkaisemaan, kenelle kuuluvat Mestaruusliigan pronssimitalit keväällä 2023.

– Ei ollut mitään hohdokasta peliä vieläkään, totesi Savo Volleyn päävalmentaja Timo Tolvanen.

– Paljon tuli virheitä puolin ja toisin, mutta olimme niukasti parempia tänään.

– Neljännessä erässä olimme jäljessä, mutta hyvin pojat onnistuivat homman kääntämään.

Totta Tolvanen haastoi. Loimu oli käytännössä koko erän noin neljän pisteen etumatkalla, mutta kun lähestyttiin paria kymmentä pistettä, tekivät loimulaiset yksi toisensa jälkeen virheitä, ja Savo Volley kiri rinnalle, ja jatkopalloilla siis ohi.

Tolvanen oli saanut loukkaantuneista Jakub Kovacin nyt kentälle. Keskimiesten vahva panos näkyi nyt torjunnoissa – Kovac ja Miki Jauhiainen nappasivat yhteensä kymmenen torjuntapistettä.

Hakkuriosastolla on vielä turbulenssiä. David Kisiel aloitti kentällä, mutta heikosti menneen ensimmäisen erän jälkeen Tolvanen vaihtoi kentälle Ilja Ivanovin. Pielaveden Sammon ajoilta tutulla pelipaikalla Ivanov paukutti mukavat tehot 11/+3. Mukaan mahtui yksi ässä ja yksi torjunta.

– Saimme hyökkäyksiin jotain tolkkua ja järkeä, perusteli Tolvanen vaihtoaan.

– Syöttökin saatiin kulkemaan, ja samalla Loimun vastaanotto alkoi hiipua.

Andrus Raadik (18/+7) paransi otteitaan heikon ensimmäisen erän jälkeen huimasti. Passari Kevin Rodriguez huomasi tämän, ja ruokki häntä suurimmalla passimäärällä – 28 passia joista 13 pistettä.

Libero Keisuke Matsuo esitti muutaman huiman puolustuksen, ja aloitukset nousivat mukavalla 65 prosentin tarkkuudella.

Vastustajan valmentaja Mika Rantanen pyysi joukkuettaan katsomaan peiliin ottelun jälkeen.

– Yritystä ei puuttunut, mutta hyökkäyksessä ratkaisut eivät olleet järkeviä, ja se kostautui nyt rumasti.

Hakkuri Joonas Jokela (17/+2) oli kotijoukkueen paras pistemies, mutta hänkin sortui turhan paljon virheisiin.

Rantanen kokeili kentällä melkein koko rosteriaan, mutta ei löytänyt lopulta toimivaa kokoonpanoa. Ilmeisesti viimeisiä liigaotteluitaan pelaava Eemeli Kouki (3/-1) oli kentällä kolmen erän verran. Muutkin kentällä käyneet yleispelaajat jäivät miinukselle. Väinö Rahkon pistesaldo oli 7/-4 ja Sebastian Pozo Hernandezin 6/-1.

Kuvia ottelusta katsottavissa ja ladattavissa vapaasti käyttöön täältä:

Lisätietoja:

Tapio Hartikainen

Tiedottaja, Savo Volley

tapio.hartikainen@savovolley.fi

044 2428421