VaLePa joutui outoon tilanteeseen, kun se sortui lukuisiin virheisiin
Savo Volley hyödynsi tilanteen ja otti makean otteluvoiton.Savo Volley otti edun välieräsarjassa makealla voitolla VaLePasta Kuopio-hallissa. VaLePa aloitti kolmannen ottelun vahvasti, mutta sortui ottelun edetessä omiin virheisiin. Olotila oli hallitsevalle Suomen mestarille outo, ja virheet ruokkivat uusia virheitä.
Savo Volley paransi ottelun loppua kohti, ja niinpä 880 silmäparin riemuksi savolaiset saivat juhlia varsin selkein numeroin tullutta otteluvoittoa. Lukemat kirjattiin aikakirjoihin 3-1 (21-25, 29-27, 25-19, 25-16).
Tulos merkitsi sitä, että keskiviikkona finaalipaikka on katkolla Savo Volleylle.
Ottelun käännekohdaksi muodostui toisen erän loppu: Tasaisesti edennyt erä meni jatkopalloille, ja tilanteessa 27-27 vieraat tekivät kaksi virhettä, jotka toivat erävoiton kotijoukkueelle.
– Räiskimiseksihän se meni, myönsi vieraiden valmentaja Janne Kangaskokko.
– Teimme luokattoman määrän virheitä. Varsinkin suorat hyökkäysvirheet söivät mielialaa.
Savo Volleyn päävalmentaja Timo Tolvanen ei vielä juhlinut.
– Ei tässä parane tyytyväiseksi ryhtyä. Huomenna on taas kovaa vääntöä, sanoi Tolvanen.
Savo Volleyn taistelun ruumiillistuma oli yleispelaaja Michael Michelau, joka aloitti ottelun varsin vaisusti. Hän vastaanotti ensimmäisen erän 20 prosentin tarkkuudella, eikä hyökkäyksen tehoprosentti ollut juuri kummempi.
Loppua kohti löytyi jälleen tuttu Michelau, ja loppusummauksessa hänen pistesaldokseen kirjattiin komeat 21/+11.
– Alku oli minulta hieman hidas, mutta Kevin (passari Rodriguez) luotti minuun ja antoi passeja, kiitteli yleispelaaja passariaan.
VaLePa pommitti syötöillään libero Keisuke Matsuota, joka ei pommituksesta hätkähtänyt, vaan nosti 29 syöttöä 69 prosentin tarkkuudella.
Tilastokummajainen on, että vieraiden liberon Eetu Pennasen lukemat olivat täsmälleen samat.
Vieraiden tilastoykkönen oli hakkuri Urpo Sivula (15/0), mutta virheet painoivat teholukemat alas.
Yleispelaajat Karli Allik (13/+1) ja Sakari Mäkinen (13/+1) sortuivat hekin epätyypillisen paljon virheisiin.
Parhaat:
Michael Michelau, Savo Volley
Mikko Esko, VaLePa
Kuvia ottelusta katsottavissa ja vapaasti ladattavissa täällä:
Lisätietoja:
Tapio Hartikainen
Tiedottaja, Savo Volley
tapio.hartikainen@savovolley.fi
044 2428421