Siirry sisältöön
Tapio Hartikainen 31.01.2022, 13.02

VaLePa saapuu mittaamaan Savo Volleyn vireen

Ilman yleisöä pelattava ottelu on nähtävissä sekä Ruudussa että ISTV:ssä.
VaLePa saapuu mittaamaan Savo Volleyn vireen

Savo Volley otti melkoisen notkahduksen lauantaina Akaa-Volleyn vieraana. Sitä edelsi kolme huippuottelua, mukaan lukien Finnish Teknikum Cupin voitto. Välierässä kaatui cupia vuosikaudet hallinnut VaLePa.
Tiistaina 1. helmikuuta selviää, oliko Akaa-tappio vain väliaikainen tason pudotus vai onko kyse isommista asioista, kun Savo Volleyn vieraaksi saapuu juuri VaLePa.
Ottelu pelataan yleisökiellon takia aiemmasta tiedosta poiketen Pielavedellä. Ottelu näkyy sekä Ruudussa että ISTV:ssä. Ruudun katsojia hemmotellaan, sillä ottelun selostaa monesta mediasta tuttu Juuso Ikonen, ja kommentaattorina häärii enemmän tai vähemmän asiantuntevasti monitoimimies Raine Siltala.
 
– Olemme katsoneet viimeisintä VaLePa-peliä ja miettineet, mitä teimme siinä hyvin ja mitä voisimme vielä parantaa, sanoo Savo Volleyn päävalmentaja Timo Tolvanen.

Edellisen pelin notkahdukseen Tolvasella ei ole selkeää syytä.
– Näin lyhyessä ajassa emme tietenkään pysty tekemään mitään taikatemppuja. On pitkälti pelaajien vastuulla, että miten he reagoivat tilanteeseen. Pyysin kaikkia nyt sunnuntain-maanantain aikana kaikkia tutkailemaan itseään, kuinka omaan tekemiseen saisi lisää energiaa.
– Joukkueilla on otteluun hieman erilaiset lähtökohdat, miettii Tolvanen.
– VaLePa on viimeiset puolistoista viikkoa huilannut, treenannut ja kerännyt kiukkua, me puolestaan olemme istuneet puolitoista viikkoa bussissa.

Arvio bussissa istumisesta pitää pitkälti paikkansa – cup-viikonlopun jälkeen Savo Volley käväisi alkuviikosta Loimaalla, minkä jälkeen lauantaina se teki päivän reissun Akaaseen.
 
Näillä näkymin Savo Volley saa jalkeille koko joukkueensa.
 
Ottelu Pielaveden liikuntahallilla alkaa tiistaina 1. helmikuuta kello 18:30.
 
 
 
 
Lisätietoja:
Tapio Hartikainen
Tiedottaja, Savo Volley
tapio.hartikainen@savovolley.fi
044 2428421