Vieläkö välieräsarja jatkuu
Hurrikaani Loimaa ei ole vielä voittanut yhtään play-off -vierasotteluaSavo Volley ja Hurrikaani Loimaa kohtaavat neljännessä välierässä keskiviikkona 3. huhtikuuta kello 18.30 Siilinjärvellä Ahmon koululla.
Hurrikaani Loimaa – runkosarjan voittaja – on omituisessa tilanteessa, sillä se ei ole vielä voittanut ensimmäistäkään pudotuspelien vierasottelua.
Viimeisin tappio tuli Savo Volleylle toisessa välierässä Kuopiossa 30. maaliskuuta.
Tuolloin Hurrikaani oli menossa vahvasti otteluvoittoon neljännessä erässä, jonka voittamalla se olisi siirtynyt sarjassa 2-0 – johtoon.
Savo Volley käänsi kuitenkin erän ja lopulta ottelun itselleen.
Kolmas välierä Loimaalla päättyi ensimmäisen tavoin kotijoukkueen voittoon, mutta tasoero ei ollut läheskään yhtä suuri kuin edellisessä Loimaalla pelatussa taistossa.
Savo Volley sai ensimmäisessä pelissä vahvasti tahmonneen vastaanoton parempaan kuosiin, mutta nyt ero nähtiin lähinnä puolustuksella peliin pelastettujen pallorallien hyödyntämisessä.
Mikäli historia toistaa itseään, eli Hurrikaani häviää vieraissa ja Savo Volley puolestaan parantaa otteitaan vieraskentällä, nähdään perjantaina Loimaalla tiukka ja tasainen taisto pääsystä finaaliin.
Lisätietoja:
Tapio Hartikainen
Tiedottaja, Savo Volley
044 2428 421